Koulukirjastot

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa

Max Manner keskuskoulussa

Dekkarikirjailija Max Manner vieraili Liedon keskuskoulussa 9.5. Ysiluokkalaiset olivat kuulijoina ja olivat aiemmin laatineet vierailua varten myös haastattelukysymyksiä. Viola ja Matias 9F:ltä haastattelivat Mannerta.

Max Manner kertoi, miten hän päätyi kirjailijaksi, miksi juuri dekkaristiksi ja mistä hän keksii aiheita kirjoihinsa. Max Manner kertoi saavansa ideoita kirjoihinsa mielikuvituksen lisäksi elävästä elämästä. Taustatyön tekeminen on Mannerin mielestä mielenkiintoisin työvaihe kirjan kirjoittamisessa. Itse kirjoittaminen on yksinäistä puurtamista.

Dekkarikirjailija Max Manner asuu nykyisin Luxemburgissa, mutta on aiemmin asunut Liedossa ja Turussa.

 

 

Viimeksi päivitetty 14.05.2012 13:42
 

Koulukirjastot palvelevat uudistunein järjestelmin!

Vaski-kirjastot ovat taas avanneet ovensa! Koulukirjastot palvelevat luku- ja lainausasioissa entistä paremmin ohjelmistoin. Nyt kannattaa suunnata omaan koulukirjastoon lainaamaan tuoretta luettavaa kotiin, pulpettiin tai opettajanpöydälle. Kesälomakin alkaa jo siintää näköpiirissä, joten myös kesälukemista on hyvä jo etsiä.

Kannattaa käydä tutustumassa Vaski kirjastojen uudistuneeseen sivustoon osoitteessa www.vaskikirjastot.fi - sieltä löytyy paljon uutta tutkittavaa.

Tervetuloa koulukirjastoon! Smile

Viimeksi päivitetty 07.05.2012 12:02
 

Lähdekritiikkiä ja lähdemerkintöjä!

Mediaviidakon tiedostopankin Ohjeet ja säännöt osastoon on lisätty artikkeli lähdekritiikistä ja lähdemerkintöjen tekemisestä tutkielmiin (linkki tiedostoon). Tiedosto löytyy otsikon Tiedonhakuohjeita alta. Linkki tiedostoon on myös lisätty Tiedonhaun portaat sivun loppuun asiasta muistuttamaan!
Viimeksi päivitetty 18.05.2010 14:01
 

Kirjasto mediakasvatuksen kumppanina!

Kirjastokaista on kaikille avoin verkkopalvelu, joka tarjoilee näkökulmia kirjastoihin ja esittelee kirjastoalaan videoiden ja radio-ohjelmien muodossa. Siellä on sekä kirjallisuus juttuja sekä muuta mielenkiintoista. Tämä linkin alle on kerätty esitelmiä siitä, miten kirjastot ja kirjastolaiset voivat olla opettajan apuna mediakasvatuksessa kouluissa. Tästä pääset katsomaan kyseisiä videoita!

Tervetuloa tutustumaan Kirjastokaistaan!

 

Viimeksi päivitetty 31.10.2011 14:43
 

Muistakaa linkkivinkit!

Muistutuksena oppilaille ja opettajille - muistakaa vilkaista koottuja linkkejä kun aloitatte tiedonhakua. Sinne on kerätty linkkejä eri oppiaineista. useimmat sivustot ovat sovitettu koululaisille. Ja lisää linkkivinkkejä otetaan vastaan. Linkit on koottu Diigo -ohjelmalla, jonka kanssa kuka vaan voi koota oman linkkikokoelman kätevästi nettiin!
Viimeksi päivitetty 31.10.2011 13:56
 

Kirjaudu