Yleistä

Purossa tai joessa tuli olla riittävästi virtaavaa vettä, josta voitiin ränniä tms. kanavaa myöten johtaa tehokas virta myllyn koneistoa pyörittämään. Mylly tuli kuitenkin sijoittaa niin suojaisaan kohtaan, etteivät jäät keväällä tai syyssateiden tulvavedet rikkoneet rakennusta ja laitteita tai vieneet niitä kokonaan mennessään. Toisinaan tällaisia haavereita kuitenkin sattui. Hyville myllypaikoille pystytettiin yhä uudestaan mylly entisen käytyä kelvottomaksi. Purettu tai tulvan viemä mylly korvattiin tavallisesti samantyyppisellä käyttäen hyväksi vanhan myllyn kunnossa olevia tai kunnostettuja osia.
Hyviä myllypaikkoja arvostettiin. Pitempien koskien äärelle saattoi nousta toista-kymmentäkin myllyä. Pitkiin koskiin ja peräkkäisiin putouksiin rakennettiin jopa monien eri kylien myllyjä. Monet aiemmin nimeämättömät ja rakentamattomat paikat saivat mylly-toiminnan myötä myllykantaisia nimiä, kuten: Myllykylä, Myllypuro, Myllylampi jne. Sopivan myllyrakennuksen paikan muodosti suhteellisen tasainen rantamaa. Viljakuorman kanssa oli päästävä mielellään kulkuneuvoa käyttäen mahdollisimman lähelle myllyä.

Voimaa Aurajoen koskista

Lounais-Suomen jokien poikkileikkaukset ovat yleensä portaittaisia. Tämä johtuu kallio-kynnyksistä, jotka tulevat näkyviin jokien koskipaikkoina. Niistä ylöspäin joki ei pääse syöpymään kosken niskan tason alapuolelle, ja tämän vuoksi vesi jää lähes seisomaan kynnysten taakse. Koskessa vesi taas putoaa alaspäin ja veden virtausnopeus on suuri. Tätä veden putoamisesta ja virtauksesta syntyvää energiaa käytetään vesimyllyissä hyödyksi.

Myllyjä Aurajoen varrella

Suomen ensimmäinen tunnettu mylly sijaitsi Aurajoen Halistenkoskessa. Vesimylly mainitaan olleen tällä paikalla jo vuonna 1352, mutta mylly voi olla vanhempikin. Keskiajan vesimyllymme kuuluivat kruunulle, rälssimiehille, luostareille, kirkonmiehille, papeille ja talonpojille. Aatelin ja kirkon myllyt erosivat siinä suhteessa talonpoikain myllyistä, että niillä oli tavallisesta erilliseksi tilaksi merkitty myllynsija, johon kylän tai jakokunnan osakkailla ei ollut osuutta. Niiden tekninen kunto oli parempi ja vakinaisesti palkatut myllärit jauhoivat viljaa myös sivullisille korvausta, tullia vastaan. Tästä tuli nimi tullimylly.

Ensimmäiset luotettavat tiedot vesimyllyjen lukumäärästä saatiin, kun kruunu pani myllytkin verolle ja verollepanoa varten laadittiin erityinen myllyluettelo vuosina 1585-86. Sen mukaan myllyjä oli kaikkialla Suomen silloin asutulla alueella. Todellisella pelto-viljelyalueella Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla myllyjen yhteismäärä oli niinkin suuri kuin 1700 kpl. Vuonna 1585 laaditun myllyluettelon mukaan Liedossa oli 18 vesimyllyä. (1587 Liedossa mainitaan olleen seitsemän jokimyllyä: Nautelassa, Mäkkylässä, Vintalassa, Moisiossa, Vääntelässä, Inkoisissa ja Hihnassa. Lisäksi oli seitsemän "puromyllyä" Harviaisissa, Vintalassa, Sauvalassa, Rähälässä, Pettisissä, Raukkalassa ja Kahlojalla.) Pöytyän pitäjässä jauhoi talonpoikien viljaa 27 myllyä, joista 9 oli käytössä nykyisen Pöytyän ja sen entisen alapitäjän alueella. Näistä kaksi myllyä, Jalkalan ja Ellisten myllyt kävivät kahdella kiviparilla, muut yhden, nimittäin Kolkkisten, Riihikosken, Mäkiäisten, Lankkisten, Kuuskosken, Hypöisten ja Villalan myllyt.

Jokien ja purojen varsille perustettujen kotitarvemyllyjen aika päättyi 1800-luvun lopulla, kun teollisten myllyjen jauhatuskyky kasvoi ja ne pystyivät toimittamaan hyvälaatuisia jauhoja nopeasti ja edullisesti. Uusia myllyjä ei enää perustettu ja suurin osa olemassa olevista myllyistä poistuivat käytöstä sitä mukaa kun niiden laitteet kuluivat käyttö-kelvottomiksi. Esimerkiksi Liedossa vuonna 1875 viljaa jauhettiin kotitarpeiksi enää kahdeksassa vesimyllyssä. Suurin laitoksista oli Nautelan mylly, jossa 1800-luvun lopulla komeili kahdeksan kiviparia. Niistä kuusi paria hienonsi viljaa, yhdellä parilla tehtiin luu-jauhoja (maanparannukseen eli lannoitteeksi), ja yhtä paria käytettiin sihtikivinä viljan-puhdistuksessa. Lisäksi myllyn yhteydessä oli pärehöylä, myöhemmin vielä raamisaha.

Viime vuosisadan puolenvälin jälkeen pienten myllyjen toiminta lakkasi lähes kokonaan. Nykyisin toimivat enää Vierun mylly Liedossa ja Riihikosken vehnämylly Pöytyällä, eikä kumpikaan vesivoimalla. Nautelankosken museomyllyyn asennettiin kesän 1998 aikana uusi turbiini vanhojen, 1920-luvulta peräisin olevien turbiinien tilalle. Aurajoen veden voima pyörittää jälleen myllynkiviä Nautelankoskella.

Nautelan mylly: sivu 2