 |
|||
Vasarakirveskulttuuri |
|||
Myöhäiskampakeraamisella ajalla Suomen etelä- ja lounaisosiin levisi uusi kulttuuri. Tunnusmerkillisiä esineitä sille olivat huolellisesti valmistetut reiälliset vasarakirveet, joita muodon perusteella nimitetään myös venekirveiksi, ja tasapohjaiset, kampakeraamisia paljon pienemmät ja niukemmin koristetut saviastiat. Uutta kulttuuria nimitetään Suomessa vasara- kirveskulttuuriksi (3200-2400 eKr.) tai, astioiden koristelussa tyypillisesti käytetyn nuorapainanteen mukaisesti, nuorakeraamiseksi kulttuuriksi. Sen on katsottu levinneen maahamme Suomenlahden eteläpuolelta balttilaisperäisen väestön mukana. Alkuperältään tämä kulttuuri on osa indoeurooppalaisia (kieliperhe) sotakirveskulttuureja, joita tavataan laajalti ympäri Eurooppaa. Suomalaisen vasarakirveskulttuurin sukulaisryhmät Virossa ja Ruotsissa ovat metsästyksen ja ohella harjoittaneet maanviljelyä ja karjanhoitoa. Tästä syystä on oletettu, että myös Suomeen maatalous olisi saapunut vasarakirveskansan mukana. Tähän viittaa kyseisen kulttuurin asuinpaikkojen sijainti maan ilmastollisesti edullisimmissa osissa ja karjan laiduntamiseen soveltuvien alueiden läheisyydessä. Kulttuurin asuinpaikat sijaitsevat sisämaassa pienten jokien, järvien ja lampien rannoilla, yleensä viljelyskelpoisten maiden äärellä; rannikkoalueella taas n. 1-2 km etäisyydellä silloisesta rantaviivasta. Vasarakirveskulttuurin levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Kokkolasta Tampereen kautta Viipuriin. Tämän rajan pohjoispuolelta tunnetaan vain satunnaisia irtolöytöjä. Todennäköisesti Suomeen saapunut vasarakirveskansa ei täällä kyennyt harjoittamaan maanviljelyyn painottuvaa elinkeinoaan. Tulokkaat joutuivat ajan kuluessa sopeutumaan kampakeraamisen kulttuurin pyyntielinkeinoihin, mikä johti myöhemmin mainittujen väestöryhmien yhteensulautumiseen. |
|||
|
|||
 |
|||