Kuva: Lauri Nautelan museo

Kivikautiset asuinpaikat ovat sijainniltaan ja ulkonäöltään nykyisin usein hyvin erilaisia kuin käyttöaikanaan kivikaudella. Kivikaudella asuinpaikaksi valittiin tyypillisimmin kuiva, suojaisa ja hiekkapohjainen etelän- ja päivänpuoleinen rinne.

Avorantaan, jonne tuuli pääsi esteettömästi puhaltamaan, asumusta sen sijaan harvemmin pystytettiin.
Kalastuksen ja liikenneyhteyksien merkitystä pyyntiväestön elämässä kuvastaa se, että kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat lähes poikkeuksetta veden läheisyydessä, useimmiten aivan vesirajan tuntumassa. Suosittuja paikkoja ovat olleet esimerkiksi salmien
tai saarten suojaisat rannat, lahdenpohjukat ja jokisuistot. Ympäristön tarjoamat toimeentulomahdollisuudet eli hyvät riistamaat ja kalavedet, riittävä suojaisuus, juomaveden ja polttopuun saanti sekä hyvät yhteydet pyyntialueille ovat olleet ensisijaisesti vaikuttamassa asuin- paikan valintaan. Pyynti- mahdollisuuksien mukaan eri vuodenaikoina asuttiin eri paikoilla, jolloin toimeentulo turvattiin vaihtamalla asuin- paikkaa saaliin liikkuvuuden ja saatavuuden mukaan.

Testi

Kuva: Lauri Nautelan museo

Suomen kivikautisella väestöllä on ollut käytössään useita asumustyyppejä. Metsästys- ja kalastusretkillä on todennäköisesti käytetty kevytrakenteisia kotia sekä laavuja.

Näiden kaltaisia tilapäissuojia ovat eränkävijät hyödyntäneet retkillään vielä 1800-luvulla.
Arkeologien viimeaikaiset tutkimukset ovat kyseenalaistaneet perinteiset käsitykset kivikauden asumusten tilapäisluonteesta. Asumuspainanteiden kaivaukset eri puolilla maata ovat osoittaneet kivikautisten asuntojen olleen huomattavasti monipuolisempia ja kiinteämpiä kuin aiemmin tyypillisiksi kivikauden asunnoiksi uskotut yksinkertaiset ja kevytrakenteiset kota-asumukset.

Arkeologeilla ei ole täsmällistä tietoa siitä, miltä kivikauden asumukset ovat näyttäneet; niistä ei juurikaan ole säilynyt jälkiä nykypäivään. Tutkimuksissa on kuitenkin eri puolilta Suomea tavattu tasaisilla hiekkakankailla erottuvia matalia painanteita, jotka usein esiintyvät ryhmittäin. Kaivauksissa ne ovat paljastuneet kivikautisten asumusten pohjiksi. Nämä asumuspainanteet ovat yleensä soikeahkoja, halkaisijaltaan keskimäärin 6-8 metriä ja syvyydeltään noin 30-70 cm. Alun perin asumusten pohjat on kaivettu suora- kaiteenmuotoisiksi, pitkät sivut ovat yleensä olleet rannansuuntaisia. Painanteiden nykyinen muoto on tulos seinämien sortumisesta. Oviaukko on yleensä sijainnut joko muinaisrannan puoleisella sivustalla tai asunnon toisessa tai molemmissa päädyissä. Asuntojen kateaineena on voitu käyttää esimerkiksi koivun tuohta, turvetta, eläinten taljoja, hylkeiden nahkoja, havuja, ruokoja, kaisloja, varpuja ja juuria. Liesien ja tulisijojen ohella näistä asumus- painanteista on toisinaan tavattu myös kattoa kannatelleiden paalujen sijoja.

Asumuspainanteita yleisemmin kivikautisilta asuinpaikoilta tavattavia rakennelmia ovat kuoppaliedet ja tulisijat. Näillä liesikiveyksillä on todennäköisesti ollut oma erityinen roolinsa asuinpaikalla: niiden ympärille on voitu kokoontua aterioimaan, lämmittelemään ja juttelemaan. Liedet ovat usein sijainneet asunnon ulkopuolella ja tästä syystä ruoanlaiton ja aterioinnin oletetaankin tapahtuneen usein ulkosalla. Asumukset ovat ilmeisesti olleet lähinnä yöpymiseen ja säältä suojautumiseen tarkoitettuja. Joissakin, oletettavasti talvi- käyttöön tarkoitetuissa asumuksissa on kuitenkin ollut liesi ja/tai tulisija, sillä vaikka kivikaudella ilmasto olikin nykyistä lämpimämpi, on talvisaikaan varmasti turvauduttu myös lieden lämpöön.

Testi

Asumisen jäljet

Maanpinnalta on vaikeaa todeta kivikautisen asumisen jälkiä, sillä vain harvoin niistä on mitään näkyvissä maan päällä. Maassa säilyneitä asutuksen merkkejä havaitaan tavallisimmin juuri sellaisilla paikoilla, missä maanpintaa on muokattu, kuten kynnös- pelloilla, hiekkakuoppien reunoilla ja tien leikkauksissa.

Kampakeraamisen saviastian kopio

Testi