Viimeisimmän jääkauden (n. 70 000 - 10 000 eKr.) aikana valtava jäätikkö peitti Suomen aluetta. Ilmaston lämpeneminen johti jäämassan vaiheittaiseen sulamiseen ja samalla jään reuna vetäytyi vähitellen kohti pohjoista (kaakko->luode)

Näkymä Kukkarkoskelta Tästä suurennos

Suuri mannerjäätikkö muovasi siirtyessään maisemaa ja sai mm. aikaan Suomen lukemattomat harjumuodostelmat (mm. kuuluisat poikittaisharjut, Salpausselät). Aivan jääkauden loppuvaiheessa jäätikön sulamisvedet peittivät vielä jään alta paljastuvia maa-alueita; valtaosa Suomen nykyisestä maa-alueesta oli tuolloin veden peitossa. Enimmillään 2-3 kilometrin paksuisen jäätikön painon aiheuttama maankuoren painuma alkoi sulamisprosessin edetessä jälleen palautua alkuperäiseen muotoonsa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa; vedestä paljastui ensin saaria, jotka myöhemmin yhtyivät laajenevaksi mantereeksi. Runsaan tuhannen vuoden kuluessa (n. 7200 - 6000 eKr.) suurin osa Suomen nykyisistäkin maa-alueista oli jo kohonnut merestä. Toisaalta suurin osa esimerkiksi Turun seudun rannikkoalueesta oli vielä 7000 vuotta sitten meren alla. Alkuvaiheissaan varsin nopea maankohoaminen jatkuu edelleen, tosin huomattavasti hidastuneena. Maankuoren kohoaminen useilla metreillä jääkautta seuranneina vuosisatoina (5-10 m/100 v.) on nykyisin hidastunut vajaaseen metriin vuosisadassa (0,5-1 m/100 v.).

Testi