Vanhimmat saviastiat tunnetaan Lähi-Idästä vuoden 7000 eKr. vaiheilta. Sieltä keramiikan valmistustaito levisi suhteellisen nopeasti yli Euroopan; Suomeen uusi tapa valmistaa astioita saapui noin 5000 eKr. Keramiikan käyttöönotto oli merkittävä uutuus. Vaikka keramiikan valmistus yhdistetäänkin yleisesti maataviljeleviin kulttuureihin, niin ainakin Suomessa kampa- keraaminen kulttuuri perustui pyynti- ja keräilytalouteen. Esikeraamisella ajalla, ennen saviastioiden valmistustaitoa, astioita on voitu valmistaa mm. punomalla ja kovertamalla esimerkiksi tuohesta, puusta, kaisloista, varvuista sekä juurista. Myös nahasta on tiivistämällä saatu valmistettua käyttökelpoisia astioita vaikka veden säilytykseen.

Keramiikan käytön ja valmistuksen aloittaminen Suomessa liittyy mahdollisesti samaan aikaan lisääntyneeseen hylkeenpyyntiin. Runsaista hyljesaaliista saadut tuotteet – mm. liha ja rasva – ovat edellyttäneet entistä parempia, kestävämpiä ja kookkaampia säilytysastioita. Säilytystarkoitukseen viittaavat juuri kampa- keraamisten astioiden muoto, paino ja suuri koko.Astioiden muoto on yhdenmukainen, ne muistuttavat katkaistua munankuorta. Pohja on tavallisimmin suippo tai pyöreä, astian levein kohta on suuosassa tai hiukan sen alapuolella. Tällaiset suippopohjaiset astiat ovat pysyneet kätevästi pystyssä pyyntiväestönhiekka- pohjaisilla asuinpaikoilla. Säilytykseen tarkoitettujen jättiruukkujen ohella on valmistettu myös hyvin pieniä astioita, joiden käyttö- tarkoitusta ei kuitenkaan varmuudella tunneta. Suurin Suomesta tunnettu kivikautinen saviastia on löydetty Liedon Kukkarkoskelta, sen tilavuus on ollut 72 litraa.

Aivan kaikenlainen savi ei ole kelvannut astioiden tekoon; asuin- paikan lähellä sijainnut hyvä savikuoppa on varmasti ollut yksi tärkeä tekijä asuinpaikan valinnassa. Todennäköisesti keramiikan- valmistukseen sopivaa savea on usein jouduttu noutamaan kauempaa. Ennen kuin savesta on voitu valmistaa astioita, sitä on muokattu notkeammaksi ja siihen on sekoitettu polttokestävyyttä lisääviä sekoiteaineita. Käyttökelpoisia sekoitteita ovat hiekan ohella olleet kivimurska, särkyneiden astioiden muruset, palaneen luun sirut, simpukan- ja munankuoret, höyhenet sekä kasvi- ja asbestikuidut. Suomessa kivikautiset saviastiat on tavallisesti valmistettu nk. vyötekniikalla. Työ on yleensä aloitettu pohjapalan muovaamisella, johon on sitten ”ponttaamalla” alettu liittää n. 4-6 cm leveitä savi- vöitä. Uusi vyö on liitetty edelliseen vyön alareunassa olleen uran avulla, minkä jälkeen liitoskohta on tasoitettu vaikka puulastalla. Lopuksi astia on viimeistelty silaamalla se savilietteellä. Tyypillisesti kampakeraamisia astioita peittää Suomessa ”kampamainen” leimakoristelu, joka ulottuu astian pohjasta suuosaan. Paikalleen sijoitettu savivyö on ilmeisesti koristeltu heti saven ollessa vielä pehmeää. Koristeaiheisiin on kuulunut nk. pykäläviiva, kierrenuorapainanteet, erilaiset viivakoristeet, kampaleimat, sekä erilaiset kuopat ja syvennykset. Kuviot on painettu saven pintaan erilaisilla luu-, puu- tai kiviesineillä, kalannikamilla tai naisten käyttämillä koruilla.

Valmiiksi muotoillut ja sopivasti kuivahtaneet astiat on poltettu nuotiossa avo-tulella; erityisistä polttouuneista ei ole säilynyt todisteita. Tavallinen polttolämpötila nuotiossa on ollut 400-500C. Mitä paremmin poltto on onnistunut, sitä kestävämpiä astioista on tullut. Tasaisesti korkeassa lämpötilassa poltetut astiat ovat väriltään olleet kauniin, kellertävän ruskeita, kun taas heikommin poltetut ovat jääneet harmaiksi.

Testi