Jääkauden jälkeinen maisema Suomessa oli alkuun puutonta tundraa. Suotuisa ilmastollinen kehitys johti kuitenkin monien uusien eläin- ja kasvilajien verraten nopeaan leviämiseen maamme alueelle. Ensimmäinen valtapuu oli koivu, mutta jo noin 6500 eKr. koko maa oli mäntymetsien peitossa. Jääkautta seurasi lämpökausi (n. 6000-500 eKr.), jonka aikana Suomeen muodostui reheviä sekametsiä. Ilmastollisesti parasta aikaa oli nk. kampakeraaminen aika (n. 5000-2000 eKr.), jolloin maassamme kasvoi laajoilla alueilla jaloja lehtipuita – mm. tammea, jalavaa, saarnia, lehmusta sekä pähkinäpensasta – huomattavasti nykyistä esiintymisaluettaan pohjoisempana. Vuoden keskilämpötila oli kampakeraamisella ajalla noin 2C nykyistä korkeampi ja elinolosuhteiltaan tuon ajan Suomi vastasi suunnilleen nykypäivän pohjoista Keski-Eurooppaa. Kivikauden loppuvaiheessa (n. 2000-1500 eKr.) alkanut ja koko pronssikauden (n. 1500-500 eKr.)kestänyt ilmaston viileneminen ja kosteuden lisääntyminen johtivat muutoksiin myös maamme metsissä. Jalot lehtipuut hävisivät lähes kokonaan ja rehevät sekametsät muuttuivat nykyisten kaltaisiksi mänty- ja kuusivaltaisiksi havumetsiksi.

Testi