Lännessä peltoviljely
Peltoa viljelevä talonpoika eli Länsi-Suomessa samantapaisesti kuin muutkin peltoa viljelevät talonpojat Euroopassa. Koska työ oli raskaampaa kuin kaskitaloudessa, siitä tuli tärkeä yksilön kyvykkyyden mittari. Peltoviljelijän talous perustui tulevaisuuden rakentamiseen: pahan päivän varalle, vanhuuden turvaksi tai perinnöksi kerättiin varallisuutta. Kylä ja sen asukkaat olivat tärkeitä. Jokaisella oli paikkansa kyläyhteisössä. Ihmisten elämää säätelivät moraaliset ja viralliset lait. Säännöllisesti toistuvat maalliset ja kirkolliset juhlat sekä viikoittaiset pyhät kokosivat asukkaat yhteen. Vuodenkierto oli jaksotettu täsmällisesti, samoin vuorokausi. Kuri aiheutti kilpailuhenki-syyttä: pyrittiin aina hiukan parempaan kuin naapuri. Työ- ja taitokilpailuja järjestettiin lähes millä alalla tahansa. Talo oli ajattelun keskipiste ja siten sukua pysyvämpi. Ihmisen mahdollisuudet riippuivat siitä, saiko hän perintönä sukutilan tai naimakaupan kautta maata ja talon.

Idässä kaskiviljely
Kaski on metsään raivattu polttoviljelys. Kaskimaata raivatessa paikalla kootut roviot ja muualta tuodut puut sytytettiin. Kasken sytyttäminen oli talon isännän tai yhteisön vanhimman miehen kunniatehtävä.


Syttymistä odotellessa valmistettiin tuohesta jalkineita: visuja tai löttöjä. Ne kasteltiin vedessä, etteivät ne syttyisi kytevällä maalla asteltaessa. Palamatta jääneille paikoille vieritettiin palavia puita. Tulen leviämistä puolestaan estettiin huiskimalla palavaa maata kulohuiskalla tai hosalla.

Palamattomat puut jätettiin paikoilleen ja siemen kylvettiin kivien ja kantojen lomaan. Näin riitti poltettavaa useammaksi kerraksi. Kaskiviljelijän oli varauduttava epävarmoihin luonnonoloihin. Turvallisuutta toivat suku ja suurperhe, mutta myös yliluonnollisten voimien tuntemus. Metsä kuului virallisesti kruunulle, mutta kuka tahansa saattoi lähteä etsimään uusia asuinsijoja. Kaskialueen asukkaat olivat harvoin tekemisissä maallisten tai kirkollisten viranomaisten kanssa. Juhlissa kalevalamittainen runous ja rituaaliseremoniat auttoivat siirtymään uuteen tilanteeseen. Erä- ja kaskialueella ihminen oli ennen kaikkea suvun jäsen. Varallisuuteen perustuvia eroja ei ollut. Koska viljelijä oli valmis lähtemään asuinpaikastaan ja alkamaan kaiken alusta muualla, maallista omaisuutta ei kertynyt. Kaskiyhteisön aikakäsitys oli joustava. Kaskia poltettiin Itä- Suomen havumetsäalueilla keskikesällä. Poltto saatettiin toistaa seuraavana vuonna. Kasken polttoon tarvittiin paljon väkeä ja siihen osallistuikin koko talon väki lapsia myöten.
 

Kuvat: Vanhalinnan museo