Siirry NäyttelytIdän ja lännen maa ElämänlankaProjektit

Lapsuus: kasvatus ja kuri

”Joca witzata (eli pelwota) caswa, se cunniata cuole” 

Suomalaisia lapsia on vuosisadat  kasvatettu kunniallisuuteen, vaatimattomuuteen ja nöyryyteen. Vanhempia ja esi-isiä tuli kunnioittaa, Jumalaa pelätä ja rakastaa.
Elämä oli rankkaa. Kurittamalla ja pelottelemalla lapsi koulittiin kovaan maailmaan. Jos vanhemmat eivät rankaisseet lapsiaan, kirkko luki lasten rikkomukset vanhempien synneiksi.  

Aikuisten ja lasten välillä oli jyrkkä ero. Oli luonnollista teititellä omia vanhempiaan. Tuolilla saivat istua vain aikuiset. Lapsen paikka oli lattialla. Lapset ruokailivat eri pöydässä kuin aikuiset. Isommat lapset söivät yhteisen ruokapöydän alapäässä seisten.

Vasta kun poika oppi miesten töihin, sai hän istua ruokailemaan miesten puolelle lähemmäksi isäänsä.

Lasten oli suhtauduttava kunnioituksella edesmenneisiin sukupolviin. Vainajat olivat suvun moraalin vartijoita ja kykenivät vaikuttamaan menestykseen. Esikristilliseen vainajakulttiin palautuvaa uskomusperinnettä siirtyi sukupolvelta toiselle, kun isovanhemmat toimivat lastenlastensa kaitsijoina. ”Ei faari miält pahotta saa, faari sana salva pitkä ajan taaha.”